Toimittajalta toiselle: 200 sanaa – Koukussa propagandaan

Mihin tarvitaan journalistia? Puhuin venäläisen kollegan kanssa.  Venäläiselle on tärkeä muistaa, ettei tee propagandaa. Toimittaja ei ole opettaja vaan välittäjä.  Ammattitoimittaja miettii, mitä julkaisee, ja hän saa korvauksen työstään. 

Mikrofonin jatkeena ja puheen puhtaaksikirjoittajana pärjää useampi; oikeinkirjoitustaito on eduksi tiedon perille saamiseksi.

En enää ole ihan varma, mutta muistelisin, että itsekin ajattelin joskus osallistuvani toimittajana ahkerasti julkiseen keskusteluun. Vanhempana sitä on varma, että toimittajan tehtävä ei ole muokata yleistä mielipidettä.

Niin tekevät ovat osa valtakoneistoa. Toisin sanoen he tekevät propagandaa.

Ulkomailla, autoritaarisissa maissa ja Venäjällä olen huomannut, kuinka tärkeää toimittajien on ymmärtää, että isänmaallisuuden korostaminen voi olla propagandaa. Tällainen voi johtaa jonkun etnisen ryhmän syrjimiseen.  Ihmisten ruokkiminen patriotismilla on tarpeetonta propagandaa.

Me emme valitse maata missä synnymme, mutta voimme valita missä elämme. Pelkästään ilakoiminen siitä, missä olemme syntyneet, tuntuu absurdilta.

Ennen muuta on tärkeää, että toimittajalla ei ole missiota, vaikkapa siitä, miten perheessä pitää elää. Kenen ehdolla kasvatetaan lapsia. Se on jokaisen oma asia. Myös ihmisen terveys on jokaisen oma asia. Omaa terveydentilaansa ei tarvitse jakaa muiden kanssa.  Lapsettomuus voi olla valinta tai välttämättömyys.

Pienessä maassa asuessa emme aina ymmärrä isompaa naapuria mittasuhdeharhan vuoksi. Mutta kuten Anna Sharogradskaja sanoo, ymmärrämme hyvin, että mahtailu on sanastoa, jota ei tarvita. Itsessään sana mahtava on sotainen, ilmaisu jonkun toisen alistamiseksi. 

Toimittajalla on vapauksia, joita ohjaavat velvollisuudet.  Niistä on ohjeita erikseen.

 Jarmo Koponen