Viikon vieras: Bruno Jäntti Kansalaisaktivismin ja journalismin leikkauspinnalla

”Se, että syytetään puolueellisuudesta, ei tarkoita että olisi puolueellinen. Toisinaan syytös kertoo enemmän syyttäjästä kuin minusta ja toiminnastani.” Kuva: Meeri Koutaniemi

”Se, että syytetään puolueellisuudesta, ei tarkoita että olisi puolueellinen. Toisinaan syytös kertoo enemmän syyttäjästä kuin minusta ja toiminnastani.” Kuva: Meeri Koutaniemi

Bruno Jäntti, 28, on valtio-opin opiskelija, ICAHD (The Israeli Committee Against House Demolitions) -järjestön Suomen osaston perustaja ja puheenjohtaja sekä konfliktiaiheisiin erikoistunut journalisti. Hän toivoo, että kansainvälisestä politiikasta kirjoitettaisiin Suomessa enemmän ja paremmin. Jäntti muistuttaa, että poliittisista kysymyksistä kirjoittaessaan toimittaja ei voi koskaan miellyttää kaikkia lukijoitaan.

ICAHD-järjestön aktiivina Jäntin työhön kuuluu lobbaus puoluepolitiikan ja median suuntaan. Järjestön kampanjoiden tavoitteena on poliittinen vaikuttaminen.

Toimittajana Jäntti kuvailee itseään tutkivaksi journalistiksi, joka pyrkii tekemään huolellisesti taustoitettua poliittista journalismia. Hänen juttujaan ovat julkaisseet muun muassa Helsinki Times, Voima sekä libanonilaisen Al-Akhbar -verkkolehden englanninkielinen versio.

 Jäntin mukaan erilaiset roolit eivät johda eturistiriitoihin vaan täydentävät toisiaan: ”Pyrin aina kunnioittamaan faktoja sekä totuudenmukaisuuteen.” Valtaosa Jäntin kirjoittamista jutuista on käsitellyt Israelin ja Palestiinan välistä konfliktia. Journalisti saa hänen mielestään pyrkiä vaikuttamaan: ”Juttuni kytkeytyvät usein suoraan johonkin ICAHD:n kampanjaan. Kaikki mitä teemme vaikuttaa tavalla tai toisella.Tärkeämpää on journalismin laatu: ovatko jutut hyviä ja onko ne taustoitettu huolella.”

Jäntti kertoo tukeutuvansa sekä journalistina että ICAHD:n aktiivina kansainväliseen oikeuteen ja laillisuusperiaatteeseen: samoja periaatteita sovelletaan kaikkiin (konfliktin) osapuoliin. Lähteinä hän pyrkii käyttämään luotettavaa primääriaineistoa, kansainvälisesti arvostettujen järjestöjen ja tutkijoiden raportteja tai esimerkiksi paikallisten ihmisoikeusjärjestöjen materiaalia, joka jää usein huomiotta mediassa. ”Pyrin tuomaan laajemman yleisön tietoon esimerkiksi ihmisoikeusrikkomuksia.”

Puolueellisuussyytöksiä tulee säännöllisesti: ”Se kuuluu työhön. Toisaalta se, että syytetään puolueellisuudesta, ei tarkoita että olisi puolueellinen. Toisinaan syytös kertoo enemmän syyttäjästä kuin minusta ja toiminnastani.”

Jäntin mukaan Suomessa kavahdetaan negatiivista palautetta kohtuuttomasti. ”Ehkä siihen ei ole totuttu. Toimittajat ovat usein yliherkkiä negatiiviselle palautteelle ja uhkailulle siellä missä sananvapautta varjellaan, verrattuna maihin joissa toimittajat ovat työssään alituiseen kuolemanvaarassa,” itsekin toisinaan uhkauksia saanut Jäntti pohtii. ”Jos kirjoittaa mistä tahansa poliittisesta kysymyksestä, vaikka kuinka selkeästi aineistoon viitaten, kaikkia ei voi koskaan miellyttää.”

Konfliktijournalismin silmälaput: kollektiivinen häpeä

Jäntin mukaan suomalaisen konfliktijournalismin suurin ongelma on, että monet konfliktit jäävät kokonaan uutisoimatta. Kansainvälisestä politiikasta julkaistaan irrallisia uutisia syväluotaavan taustoittavan kirjoittamisen kustannuksella. Konfliktijournalismi ei usein täytä tutkimuksellisia laatukriteerejä: ”Tuntuu että maailmalta jahdataan lähinnä anekdootteja ajankohtaisella uutiskoukulla. Poikkeuksiakin on, kuten Helsingin Sanomissa hiljattain julkaistu juttu kroaattikenraalista. ”

Erilaisten toimintatapojen taustalla on Jäntin mukaan se, nähdäänkö sotajournalismi vain neutraalina tiedottamisena vai oletetaanko että siihen voisi tai pitäisi kuulua aiheen tai alueen ongelmavyyhdin taustoittamista lukijoille.

Jäntin mielestä on valitettavaa, että Suomessa ei tehdä enempää kriittistä poliittista journalismia, vaikka sille olisi hyvät edellytykset: ”Tämä langettaa kollektiivisen häpeän suomalaisen toimittajakunnan ylle.”

Sonja Potenze