Viikon vieras: Katri Merikallio haluaa uudistaa Afrikka-uutisoinnin

katrimerikallioSuomen Kuvalehden ulkomaantoimittaja Katri Merikallio on kolmen vuosikymmenen toimittajanurallaan erikoistunut Afrikkaan ja Aasiaan. Vuoden 2014 tammikuussa hän lähti jälleen viiden viikon matkalle Keski-Afrikkaan selvittämään, miten Afrikka on vihdoin astumassa pois pimeydestä.

Afrikka on rauhoittunut. Sodat ovat loppuneet lähes kokonaan, lapsikuolleisuus on vähentynyt, koulutus lisääntynyt ja talous kohenee kaikilla mittareilla.

”Kongo voisi hyvinkin olla Afrikan Saksa. Sen potentiaali on niin huikea”, Katri Merikallio kuvailee Keski-Afrikan suurinta ja luonnonrikkainta valtiota. Merikallion mukaan Kongo voisi juuri nyt olla suomalaistoimittajalle ravinteikasta maaperää. Maan koillisosassa on Irlannin entisen presidentin Mary Robinsonin johdolla neuvoteltu pitävä rauhansopimus ensimmäistä kertaa kymmeniin vuosiin. Toivon maanosassa on nyt oikeasti toivoa paremmasta.

Kun suurin osa ajankohtaistoimituksista keskittyy Euroopan taloustilanteeseen ja Ukrainan kriisiin, länsimaalainen unohtaa kokonaisen mantereen. Afrikasta kirjoitettuja juttuja luetaan liian vähän.

Merikallion mukaan toimittajien pitää katsoa peiliin. ”Toimittajien kuvaama Afrikka on aina kurja ja köyhä ja kärsivä ja meidän apua tarvitseva Afrikka. Siihen ihmiset ovat kyllästyneet. Ja hyvästä syystä.”

Työnteko aiempaa helpompaa, mutta…

Merikallion mukaan afrikkalainen infrastruktuuri on kehittynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana valtavasti, mutta suurimmissakaan kaupungeissa sähköä ja vettä ei saa aina kun niitä haluaisi. Tieverkosto on kasvanut, mutta esimerkiksi Kongossa lentäminen on usein ainoa tapa päästä syrjäisestä kaupungista toiseen. Internet toimii useimmiten. Mobiiliyhteydet ovat huipputärkeitä ja esimerkiksi Keniassa 60 prosenttia ihmisistä hoitaa pankkiasiansa puhelimella internetissä.

Useimmissa maissa toimittajat ja valokuvaajat saavat olla rauhassa.  Zimbabwessa akkreditointi on haaste itsessään. Ilman suhteita 300 dollaria maksavaa työvaltuutusta ei välttämättä saa ollenkaan.

Viranomaiset ovat joskus liiankin kiinnostuneita toimittajan työstä, jotkut tulevat jopa haastamaan riitaa. Tähän mennessä Merikallio on kuitenkin selvinnyt kaikesta puhumalla ja lupia näyttämällä. Kongossa valokuvaamiseen suhtaudutaan nihkeästi, koska se oli Mobutun diktatuurin aikaan vuoteen 1997 asti kokonaan kiellettyä.

”Yhden tarinan Afrikasta” tarinoiden keidas

Afrikkaan haluavalle toimittajalle Merikallio antaa rohkean vinkin: unohda avustusjärjestöt.

”Ajatukset pitäisi kääntää pois avustustyön näkökulmasta. Se on hankalaa, sillä ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöosasto maksaa apurahoja ja Plan sekä Punainen Risti vievät toimittajia Afrikkaan”, hän kertoo. Tuoreita ja toimivia Afrikan kontakteja voi kysellä vaikka Suomen suurlähetystöistä tai mantereella toimivista suuryrityksistä.

”Mielikuva pimeästä Afrikasta pitää rikkoa. Afrikassa eletään samalla tavalla kuin kaikkialla muuallakin”, Merikallio painottaa. Juttuideoita riittää. Matkallaan Merikallio haastatteli muiden muassa taloja hajottavaa psykoottista kaksimetristä miestä, joka psyykelääkkeet saatuaan muuttui sympaattiseksi kuin uninen leijonanpentu.

Kirjoittaja: Don Lehtinen