Sananvapaus syväjäässä Sotšissa

© Anders Jildén

© Anders Jildén

Talviolympialaiset päättyivät Venäjällä Sotšissa, mutta maan sananvapausongelmat jatkuvat yhä. Ruotsin Toimittajat ilman rajoja -järjestön (RUG) puheenjohtaja Jonathan Lundqvist kertoo, miten RUG ja Ruotsin media reagoivat kisoihin ja Venäjän ihmisoikeuskysymyksiin.

Ennen olympialaisten alkua Ruotsin mediassa keskusteltiin kiihkeään sävyyn Venäjän homovastaisista laeista. Useat urheilijat, median edustajat sekä poliitikot puhuivat kisojen boikotoimisesta.

RUG oli valmistellut laajaa kampanjaa tuodakseen myös Venäjän sananvapausongelmia laajemmin esille. Muutama kuukausi ennen kisojen alkua järjestö kuitenkin perui projektinsa. Jonathan Lundqvistin mukaan kyse oli Ruotsin medialogiikasta.

  • Näin pienessä maassa mediaan mahtuu vain yksi iso aihe kerrallaan. Tällä kertaa aihe oli homovastaiset lait. Emme halunneet myöskään viedä huomiota homojen oikeuksista.

Myös Ruotsin vaihtoehtoisessa sekä sosiaalisessa mediassa käsiteltiin Venäjän sananvapausongelmia vain satunnaisesti.

  • Toki toivoin, että sananvapausongelmista olisi keskusteltu laajemmin, koska viime kädessä kaikki ihmisoikeuskysymykset liittyvät sananvapauteen. Venäjän homolakeja vastustavat aktivistit tarvitsevat sananvapautta toimiakseen ja saadakseen äänensä kuuluviin. Se avaa meille mahdollisuuden keskustella kaikenlaisista epäkohdista.

Korruptioepäilyjä ja kyynelkaasua

RUG keskittyi jakamaan tietoa kisoihin osallistuville toimittajille siitä, miten Venäjällä tulisi toimia ja mitä odottaa. Järjestö myös kannusti journalisteja ottamaan yhteyttä paikallisiin aktivisteihin.   Järjestöä lähestyi kuusi toimittajaa.

  • Neuvoimme heitä esimerkiksi käyttämään sähköisessä tiedonvälityksessään salausohjelmia. Venäjän tiedustelupalvelu FSB:n tiedetään murtautuneen journalistien hotellihuoneisiin ja kopioineen tiedostoja koneilta.

Lundqvistin tietojen mukaan ruotsalaistoimittajat selvisivät Sotšissa suhteellisen vähällä. Kisojen rakennukseen liittyviä korruptioepäilyjä tutkinutta tv-ryhmän työtä kuitenkin vaikeutettiin. Heitä esteltiin ottamasta yhteyttä järjestäjiin, liikkumista pyrittiin rajoittamaan eikä kysymyksiin vastattu.

Norjalaisen kuvausryhmän jäsenet sen sijaan pidätettiin kuusi kertaa ja useilta toimittajilta evättiin pääsy maahan. Toisin kuin protestiryhmä Pussy Riotin jäsenet, ruotsalaiset säästyivät myös ruoskimiselta, riepottelulta ja kyynelkaasulta.

  • Suurin osa toimittajista oli kisoista raportoivia urheilutoimittajia, eikä heistä ollut järjestäjille ”uhkaa.” He tekivät työtään, mutta muun median tulisi urheilusuoritusten hämmästelemisen sijasta kiinnittää huomiota myös järjestäjämaan ihmisoikeusongelmiin.

”Turha luulla olevansa turvassa”

Ruotsin median tapa käsitellä Venäjää saa Lundqvistilta kritiikkiä. Hänen mukaansa nykyisessä geopoliittisessa ilmastossa Venäjän ongelmiin tulisi kiinnittää enemmän huomiota.

  • Mielestäni Venäjän uhkaa aliarvioidaan politiikassa ja tiedotusvälineissä. Media ei tietoisesti välttele aihetta: meillä ei ole samaa tilannetta kuin Suomessa. Aihe vain unohtuu sisäpolitiikan ja muiden kysymysten alle.

Vaikka sananvapausongelmat jäivät julkisen keskustelun ulkopuolelle, on tilanteessa tapahtunut positiivisia muutoksia.

  • Kun Venäjälle myönnettiin kisat kymmenen vuotta sitten he tuskin osasivat odottaa, että heidän ihmisoikeuskysymyksiään ruodittaisiin näin avoimesti. Kaikki Venäjän ongelmien julkinen käsittely on hyväksi pitkällä tähtäimellä.

Olympialaisten jälkeen median katse kääntyi pian kohti Ukrainaa ja Krimin kriisiä. Lundqvistin mukaan RUG on varautunut tilanteeseen.

  • Krimin myötä saatamme käyttää tilaisuutta hyväksemme Venäjän sananvapausongelmien esilletuomisessa. Tällaisten kriisien aikana näistä teemoista on vaikeaa keskustella, mutta Toimittajat ilman rajoja -perspektiivistä emme voi pelon takia sivuuttaa aihetta. Se olisi absurdia. Jos haluamme järjestää kampanjan, järjestämme kampanjan.

  • Heidän on turha luulla olevansa turvassa, Lundqvist hymähtää.

Faktaa:

  • Rakentajia syytettiin mm. ympäristön vahingoittamisesta ja työläisten oikeuksien rikkomisesta. Myös useita ihmisiä häädettiin kodeistaan rakennustöiden tieltä.
  • Liikemies Valery Mozozov kutsui olympialaisia ”kalleimmiksi ja korruptoituneimmiksi ikinä.” Mozozov pakeni maasta tappouhkausten takia.
  • Kisojen kustannukset nousivat yli 50 miljardiin dollariin.
  • Entinen Venäjän pääministerin sijainen Boris Nemtsov arvioi korruption syöneen 30 miljardia dollaria budjetista.
  • Venäjä alustavasti kielsi Twitterin käytön olympialaisten aikana. Päätös kuitekin peruttiin. Suosituimmaksi Twitter-tiliksi nousi kisojen ongelmia listannut @SochiProblems.
  • Ennen olympialaisia TIR:n lisäksi mm. Amnesty International, Human Rights Watch, Committee to Protect Journalists sekä YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon kritisoivat Venäjän sananvapaus- ja ihmisoikeusrikkomuksia.
  • Venäjä on Toimittajat ilman rajoja-järjestön maailman lehdistönvapausindeksissä sijalla 148.

Toimittajat ilman rajoja -kattojärjestön mielenilmaus Venäjän suurlähetystön edessä Pariisissa https://www.youtube.com/watch?v=sBVv8mjltVk

Teksti: Aleksi Kyyrö