Korkein oikeus hylkäsi New York Timesin toimittajan valituksen

Kansainvälinen Toimittajat ilman Rajoja on erittäin huolestunut Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden päätöksestä hylätä New York Timesin toimittajan James Risen tekemä valitus.

Viime heinäkuussa Richmondin vetoomustuomioistuin Virginiassa vaati James Risenia todistamaan entisen CIA:n agentin Jeffrey Sterlingin rikosoikeudenkäynnissä, jossa Sterlingiä syytettiin salaisen tiedon vuotamisesta Risenille vastoin Yhdysvaltojen liittovaltion lain, Espionage Actin, säädöksiä.

Lähdesuojan noudattamisesta saadulla vankilatuomiolla olisi hyytävä vaikutus toimittajien työlle ja tapausten ilmiantajille. Tutkiva journalismi ei ole mahdollista ilman vuotoja etenkään Yhdysvalloissa, jossa lähes kaikki kansalliseen turvallisuuteen liittyvä tieto on luokiteltu salaiseksi.

Risen on toistuvasti sanonut suojelevansa lähteidensä identiteettiä hinnalla millä hyvänsä ja hän kertoi kansainväliselle Toimittajat ilman rajoja järjestölle jatkavansa taisteluaan oikeuden puolesta. Yhdysvaltojen sijoitus Toimittajat ilman rajoja -järjestön kansainvälisessä lehdistönvapauden vertailussa vajosi 13 sijaa vuodesta 2013 vuoteen 2014, jolloin sijoitus oli 46.

Lue lisää:

http://en.rsf.org/etats-unis-supreme-court-rejects-new-york-02-06-2014,46375.html

Reporters Without Borders 2014 World Press Freedom Index