Ilmaisunvapaus on monitahoinen ja moderni perusoikeus

Luxemburgin yliopiston professori Mark D. Cole luennoi Helsingin yliopiston järjestämässä konferenssissa 5. toukokuuta ilmaisunvapaudesta. Puheen pääteemaksi nousi ilmaisunvapauden mahdollinen sääntely sekä siihen liittyvät kysymykset.

Cole sivusi myös yksilön vapauksia ja median vastuuta sekä yksityisyyden suojaa. Kunkin teeman juridisia ulottuvuuksia valotettiin viittaamalla Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa (EIT) käsiteltyihin tapauksiin.

Colen mukaan ilmaisunvapaus vaatii toimiakseen myös rajoituksia. Joissakin tapauksissa tietyille median muodoille on löydettävä kehys, jonka puitteissa sääntelyä sovelletaan, mistä esimerkkinä Euroopan Unionin Television Without Frontiers -direktiivi.

Rajoituksia tulee kuitenkin soveltaa ainoastaan silloin, kun ne palvelevat yhteistä etua, esimerkiksi vihapuheen, jumalanpilkan tai lasten suojelemisen yhteydessä. Myös perinteisiä viestintävälineisiin liittyviä määritteitä tullaan tarkastelemaan tulevaisuudessa uudelleen, kuten ”median”, ”toimittajan” ja ”yksilön” eroja sekä niihin sovellettavia säädöksiä.

Ilmaisunvapauden näkökulmasta verkkopalveluntarjoajilla on merkittävä rooli tiedon säätelyssä, sillä valta-asema takaa mahdollisuuden säännellä tiedonsaantia. Näin ollen mahdollinen säätely tulee kohdistumaan sisällön lisäksi myös viestintäkanaviin ja niiden infrastruktuuriin. Tämä tarkoittaisi keskustelua tietoverkkojen tasa-arvoisuudesta (network neutrality) tai kilpailusäännösten soveltamisesta palveluntarjoajille.

Cole viittasi EIT:n käsittelemään tapauksen, jossa turkkilainen opiskelija, Ahmet Yildrim, syytti Turkin hallitusta hänen Googlen ylläpitämän sivustonsa sensuroimisesta.

Käsitellessään Eurooppalaisten oikeutta tiedon saamiseen EIT totesi vuonna 2008, että ”satelliittiantennin omistaminen voidaan laskea ihmisoikeudeksi.”

Vapaus vahvistuu sääntelystä?

Sääntelyn mukanaan tuomista vapauksista saattaa olla ”oikeus tulla unohdetuksi” esimerkiksi Googlen hakutuloksissa. Colen mukaan aihetta tullaan pohtimaan tulevaisuudessa enemmän, varsinkin jos internetissä ”ikuisesti” säilyvän henkilökohtaisen tiedon määritelmä laajenee.

Yksityistietoja koskevat säädökset saattavat kuitenkin johtaa myös yksilön tietosuojan heikkenemiseen, kuten anonyymin pääsyn estämiseen joihinkin palveluihin vastuun lisäämisen nimissä.

Julkistamisen ja salassapidon väliset ristiriidat nousevat esiin myös immateriaalioikeuksien, kuten tekijänoikeuksien yhteydessä: miten suhteuttaa omistusoikeuden rikkomisesta koituva haitta ja julkinen intressi keskenään?

Myös erilaiset organisaatiot ja instituutiot on huomioitava, sillä ne voivat joutua sääntelemään itse ilmaisumuotojaan välttääkseen valtion sääntelyn. Valtion vähäinen osallistuminen säätelyyn ei välttämättä takaa suurempaa ilmaisunvapautta.

Yhteenvedossaan Cole kävi läpi erilaisia ilmaisunvapauteen liittyviä haasteita. Hänen mukaansa sääntelyn yhteydessä pitäisi minimoida ilmaisunvapautta kylmäävät vaikutukset. Lisäksi reagointia ei-haluttuun mediasisältöön tulisi arvioida, jotta ”epämukavat” teemat eivät jäisi ilman huomiota mediassa.

Myös akateemikot saivat muistutuksen vastuustaan. Heidän tulisi pitää silmällä oikeuslaitoksia ja lainsäätäjiä sekä tarkastella näiden tekemiä virheitä ja niiden syitä. Colen mukaan ilmaisunvapaus  mielletään usein ennen kaikkea oikeudeksi kriittiseen poliittiseen keskusteluun. Tämän vuoksi hän esittääkin sääntelyn ”tärkeäksi, joskaan ei absoluuttiseksi ohjenuoraksi: in dubio pro libertate!”