Saudi-Arabia: Kuinka Saudi-Arabia manipuloi ulkomaisia tiedotusvälineitä

WikiLeaksin ansiosta Kansainvälinen Toimittajat ilman rajoja -järjestö pystyy paljastamaan, kuinka Saudi-Arabian hallitus, joka on tukahduttanut kaiken tiedotusvälineiden vapauden kotimaassaan, yrittää saada ulkomaiset tiedotusvälineet esittämään kuningaskunnan positiivisessa valossa kansainvälisesti.

Hallituksen toiminta on paljastunut Saudi-Arabian ulkoministeriön ja suurlähetystöjen välisissä vuodetuissa viesteissä, joita WikiLeaks on julkaissut osiossa ”Saudi sähkeet”. Kaikissa viesteissä ei ole päivämääriä, mutta suurin osa dokumenteista sijoittuu vuosiin 2010 ja 2015 ja niiden välille.

Viesteistä ei käy aina ilmi, mitä toimenpiteitä on lopulta käytännössä tehty, mutta ne paljastavat kuitenkin poikkeukselliset toimet, joita Saudi-Arabian hallitus on ainakin  harkinnut yrittäessään kiillottaa maansa kuvaa ulkomailla.

Aina kun se palvelee maan tarkoitusperiä, Saudi-Arabia kanavoi rahaa mediaorganisaatioille ympäri maailmaa aina Britanniasta Iraniin ja Senegaliin saakka. Rahoitus tapahtuu yleensä niin, että saudit ostavat mediaorganisaatioilta tuhansia tilauksia.

Esimerkiksi vuonna 2011 Saudi-Arabian suurlähetystö Lontoossa ehdotti Wesa Farsi TV:n (nykyään Tawhid) rahoittamista. Kyse on Lontoossa sijaitsevasta persiankielisestä tv-kanavasta, jonka omistaa iranilainen sunnimuslimi, joka vastustaa Iranin hallitusta. Vastineeksi kuukausittaisesta rahoituksesta ja sallimalla Saudi-Arabian nimittää edustajan sen johtokuntaan, tv-kanava vastaisi Iranin tiedotusvälineiden Saudi-Arabiaa kohtaan esittämään kritiikkiin.

Saudi-Arabian suurlähettiläs Senegalissa ehdotti sanomalehti Le Soleilin rahoituksen lisäämistä kasvattamalla lehden tilauksia 4000 dollarista 10.000 dollariin vuodessa sekä Wal Fajr -nimisen mediasäätiön avustamista vastineeksi Saudi-Arabiaa koskevien asioiden sekä lähetystön toiminnan uutisoinnista.

Joskus tiedotsuvälineet pyytävät jopa itse Saudi-Arabialta rahoitusta. Näin toimi vuonna 2009 afganistanilaisen mediakeskus Spogmain johtaja. Hän pyysi rahaa perustaakseen internetissä toimivan uutissivuston, päivittäisen sanomalehden, aikakauslehden sekä tv-kanavan, jotka toimisivat vastapainoina Iranin tai Intian rahoittamalle afganistanilaiselle medialle.

Saudi-Arabian hallitus myös käyttää vastahyökkäyksiä sekä sanktioita vastatessaan vahingollisina pidettyihin uutisraportteihin. Näin tapahtui lontoolaiselle Financial Times -lehdelle. Sen oli vedettävä kirjeenvaihtajansa pois Saudi-Arabiasta ja suljettava Riadin toimistonsa lehden julkaistua ”valheita” Saudi-Arabiasta. Saudiviranomaiset jopa harkitsivat oikeudellisia toimenpiteitä, jos sanomalehti ei pyytäisi uutisointiaan anteeksi tai suostuisi uutisoimaan Saudi-Arabiasta ”neutraalisti” ja ”objektiivisesti”.

Saudi-Arabian suurlähettiläs Beirutissa kutsuttiin selittämään miksi libanonilaisen sanomalehden Al-Safirin toimituksellinen linja oli muuttunut sen jälkeen, kun lehti oli julkaissut artikkelin Osama bin Ladenista sekä wahhabisteista. Artikkeli oli Saudien mukaan täynnä ”harhaanjohtavia väitteitä” sekä ”väärää tietoa”.

Päivämäärättömässä viestissä Saudi-Arabian Berliinin suurlähetystö ilmoitti Saudi-Arabian ulkoministeriölle huhuista, että arabimaita, niiden joukossa Saudi-Arabiaa, vastaan olisi käynnistetty mediakampanja. Saudien tietojen mukaan tämän kampanjan takana oli saksalaismedian kanssa yhteistyötä tekevä Israelin lähetystö Berliinissä.

Vastatakseen tähän hyökkäykseen, Saudi-Arabian suurlähetystö ehdotti kokeneiden saksalaisten journalistien ja kirjailijoiden käyttämistä kirjoittamaan artikkeleita Saudi-Arabiasta puolen vuoden välein sekä kääntämään Saudi-Arabialaisia kirjoja, joita markkinoitaisiin kulttuuritapahtumissa. Näille viidelle toimittajalle maksettaisiin vähintään 7 500 euroa kuukaudessa.

Etelä-Afrikassa Saudi-Arabian suurlähettiläs ehdotti, että akateemikolle ja journalistille maksettaisiin lähes 10 000 dollaria vuonna 2009, jotta he kirjoittaisivat vastineita eräässä sanomalehdessä loppuvuodesta 2008 julkaistuihin modernin ääri-islamilaisuuden syntyä käsitteleviin artikkeleihin.

Suurlähetystöt näyttelevät tärkeää roolia Saudi-Arabiaa puolustavien propagandakampanjoiden organisoimisessa ja ylläpitämisessä ulkomailla. Ne tuntevat hyvin paikallisen median ja voivat siten parhaiten tarkkailla, mitä asioita mediassa kerrotaan ja tehdä ehdotuksia vastatoimista Saudi-Arabian hallitukselle.