EU ei saa unohtaa tiedonvälityksen vapautta Puolassa

Näyttökuva 2016-05-24 kello 17.24.12

Toimittajat ilman rajoja kehottaa Euroopan komission varapuheenjohtaja Frans Timmermansia käsittelemään Puolan hallituksen puuttumista valtiollisen median toimiin Puolan lainsäädäntöä koskevassa lausunnossaan, joka hänen on tarkoitus esitellä komission nimissä 23.toukokuuta. 

Lausunto ilmentää EU:n huolta Puolan toimista oikeusvaltiona ja sitä, että Puola on epäonnistunut lain noudattamisessa. Lausunnon julkaiseminen saattaa johtaa seuraamuksiin.

EU on huolissaan Puolan kasvaneesta autoritäärisuudesta sen jälkeen, kun Laki- ja oikeuspuolueen (PiS) johtama konservatiivihallitus astui virkaan marraskuussa. Puolueen autoritääriset toimenpiteet ovat johtaneet uusien mediaa koskevien lakien hyväksymiseen tammikuussa. Niiden varjolla maan valtiovarainministeri voi suoraan joko palkata tai irtisanoa valtiollisen tv- ja radiokanavien johtajia. Lakiuudistuksen seurauksena irtisanottiin useita toimittajia, jotka eivät katsoneet hyvällä hallituksen uutta politiikkaa.

Kansainvälinen Toimittajat ilman rajoja -järjestö on alusta alkaen tuominnut lait sillä perusteella, että ne  rikkovat EU:n perusoikeuksia, ja järjestö kehotti komissiota toteuttamaan kurinpitotoimia, mikäli hallitus etenee suunnitelmissaan.

Kansainvälisen toimittajat ilman rajoja -järjestön mukaan on tärkeää, ettei komissio hyväksy tiedotusvälineiden vapauden heikennyksiä EU:ssa ja Puolan hallituksen mediaan kohdistuvat kuritustoimet ovat Timmermansin lausunnon mukaan  ehdottomasti tuomittavia.

Puolalla on kaksi viikkoa aikaa vastata komissiolle, joka esitti lausuntonsa 23.toukokuuta. Tämän jälkeen maa altistuu seuraamuksiin, jotka voivat johtaa muun muassa maan äänestysoikeuden väliaikaiseen kumoamiseen.EU:ta koskevissa päätöksissä.

Puola on sijalla 47 Toimittajat ilman rajoja -järjestön 180 maan  lehdistövapauden listauksessa. Puola putosi listalla peräti 29 sijaa vuoden 2015 listauksesta.