RSF/TIR huolissaan valeuutisoinnilla syyttelystä

Maailmalla mediaa syytetään yhä useammin valeuutisten levittämisestä. Toimittajat ilman rajoja -järjestö on huolissaan vaarallisen trendin yleistymisestä.

”Valeuutisia vastaan taistelemisesta on tullut lehdistönvapauden vihollisten käyttämä ase”, sanoo RSF:n pääsihteeri Christophe Deloire.

Journalisteja vastaan hyökkäämällä Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on laittanut pisteen Amerikan pitkälle perinteelle ilmaisunvapauden kunnioittamissa. Trump totesi helmikuisessa tiedotustilaisuudessa ”lehdistön epärehellisyyden lähteneen käsistä”.

Yhdysvallat ei kuitenkaan ole ainoa maa, jossa valeuutisoinnista syyttely on yleistynyt. Tammikuussa Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan kertoi olevansa Trumpin kanssa samaa mieltä siitä, että CNN-kanavan uutisointi Trumpin ja Venäjän välisistä yhteyksistä oli täyttä valetta.

Myö Kambodžan pääministeri Hun Sen näyttää ottaneen mallia Trumpin puuhista. Hun Sen totesi helmikuussa Trumpi ymmärtävän, että ”journalistit ovat anarkistinen ryhmä”. Kaksi päivää aikaisemmin pääministerin tiedottaja antoi varoituksen ulkomaisille medioille, jotka hänen sanojensa mukaan uhkaavat maan rauhaa ja vapautta.

”On tärkeämpää kuin koskaan, että internetin käyttäjät erottavat faktan fiktiosta tämän informaatiotulvan keskellä. Taistelu valeuutisia vastaan pitäisi kuitenkin käydä niin, että vapaa ja riippumaton journalismi nähtäisiin luotettavana ja korkelaatuisena lähteenä”, Deloire toteaa.

Valeuutisoinnista voidaan syyttää jopa virheen tehnyttä toimittajaa

Saharan eteläpuolisessa Afrikassa valeuutisten käsitettä käytetään usein toimittajien painostamiseen. Joidenkin maiden laissa säädetään toimittajille ankaria seuraamuksia ottamatta huomioon, että hekin tekevät toisinaan virheitä.
Esimerkiksi Norsunluurannikolla valtaapitävien loukkaaminen tai epätosien uutisraporttien levittäminen voi riittää journalistin pidätykseen, vaikka tällaisten rikosten rangaistavuuden oli tarkoitus poistua jo vuoden 2004 lehdistölain myötä.

Lue lisää aiheesta täältä